The Phantom of the Opera
THE PHANTOM OF THE OPERA

The Phantom of the Opera on Andrew Lloyd Webberin musikaali, joka perustuu Gaston Leroux’n Oopperan kummitus nimiseen romaaniin vuodelta 1911. Vuonna 2004 siitä tehtiin elokuvaversio Oopperan kummitus, jonka ohjasi Joel Schumacher ja jonka pääosia esittivät Gerard Butler, Emmy Rossum ja Patrick Wilson.
Romaanin ja muiden teosten tavoin musikaali kertoo naiivista laulajasta, Christine Daaéesta, johon oopperataloa terrorisoiva nero “oopperan kummitus” rakastuu. Christinen lapsuuden ihastuksen, Raoulin, ilmaannuttua paikalle oopperan kummitus alkaa tavoitella rakkautta yhä radikaaleimmin keinoin.
Vuoteen 2006 mennessä The Phantom of the Opera on ollut kaikkien aikojen tuottoisin viihdetapahtuma. Lipputuloja se on kerännyt 1,8 miljardia puntaa. Vuoden 1988 ensi-illan jälkeen se on ollut pisimpään pyörinyt esitys Broadwaylla ohittaen myös toisen Lloyd Webberin huippusuositun musikaalin Cats.

Lippu vuodelta 1996

Her Majesty’s Theatre 1996
Please enable Javascript and Flash to view this Flash video.
Kävin ensimmäisen kerran Lontoossa katsomassa musikaalin vuonna 1995. Sen jälkeen olen nähnyt sen jokaisella Lontoon matkallani, lukuunottamatta kertaa, jolloin valitsin Cats -musikaalin.
Rakastuin Phantomiin ensi silmäyksellä ja olen edelleen yhtä ihastunut sen tunnelmaan ja tarinaan, kuin olin ihan alussakin.
Omistan lukuisia cd-versioita musikaalista ja myös sellaisen, jossa on koko musikaali alusta loppuun puheosuuksineen kaikkineen. Tietysti oli ostettava myös tämän hiljattain ilmestynyt elokuvaversiokin, joka on kyllä ihan mukiinmenevä, mutta mikään ei kuitenkaan voita aidon teatterimusikaalin tunnelmaa paikanpäällä.
Please enable Javascript and Flash to view this Flash video.

Musikaali on todella pitkä ja sen puolessa välissä on aina tauko. Sinä aikana voi käydä vaikkapa drinkillä tai kahvilla aulabaarissa tai terassikahvilassa. Myös musikaalifanitavaraa on myynnissä teatterin kaupassa. Mukaani on lähtenyt joka kerta ohjelmakirjan lisäksi mm. mukeja, kuvia, julisteita, ja cd-levyjä.
Please enable Javascript and Flash to view this Flash video.

Jokaisella matkalla eräs kohokohdista on se ilta tai iltapäivä, jolloin ohjelmassa on Oopperan kummitus.


Mahtavan musiikkielämyksen ja upean näytelmän jälkeen olo on aina erittäin autuas ja lähes haikea siitä tiedosta, että sen uudelleen näkemiseen menee taas vuosia.
Ei voi mitään! Olen ihan rakastunut oopperan kummitukseen!!


